Lekolar yhteistyöhön Tiedekoulun kanssa
Lekolar ja Tiedekoulu ovat aloittaneet yhteistyön keväällä 2019. Lekolar on erikoistunut pedagogisten kasvu- ja oppiympäristöjen luomiseen, ja Tiedekoulun oppimissisällöt täyttävät hienosti uuden ajan koulujen ja päiväkotien tarvetta mahdollistaa digitaalinen oppiminen opetussuunnitelman mukaisesti.
Lekolar ja Tiedekoulu Educa-messuilla 1/2019.
Lekolar luo kouluille Makerspace-tiloja, joissa hyödynnetään sekä analogisia että digitaalisia työkaluja ja materiaaleja. Oppilaat harjoittelevat yhdessä esimerkiksi ohjelmointia, robotiikkaa, 3D-tulostusta, elektroniikkaa ja muuta mielenkiintoista. Painopiste on ideoiden kehittämisessä ja testaamisessa paikassa, jossa on käytettävissä 3D-tulostin, lasereita, juotostyökaluja ynnä muuta. Kantavana ajatuksena on, että kaikki ovat sekä opettajia että oppilaita. Makerspace-tila tukee oppimista mahdollistaen käsillä tekemisen.
”Yhteistyö Tiedekoulun kanssa on Lekolarille hieno mahdollisuus tarjota oppiympäristöjen lisäksi myös koulutusta uusien tekniikoiden ja robotiikan hyödyntämiseen opetuksessa”, kommentoi Lekolarin Kehityspäällikkö Mikko Kyrö.
Lekolarin Makerspace Hintan koulussa Oulussa.
Kokeillaan, koodataan ja rakennetaan yhdessä
Tiedekoulun koulutuksissa opettajille ja oppilaille annetaan välineet sekä opettaa että oppia esimerkiksi ohjelmallista ajattelua, ohjelmoinnin perusteita, logiikkaa ja robotiikkaa.
Tiedekoulun historia alkaa vuodesta 2012, Tiedekoulun perustajan Maria Leivon, pitämistä tiedekerhoista. Hyvin pian toimintaan mukaan tuli myös robotiikkaa ja ohjelmointia, ja lasten innostuksen kannustamana Tiedekoulu aloitti virallisesti toimintansa vuonna 2015 Turussa, Oulussa ja Espoossa. Maria Leivo on ollut mukana myös Turun ammattikorkeakoulun opetussuunnitelma- ja innovaatiopedagogiikkatyössä sekä kansainvälisen insinöörikoulutuksen standardin CDIO:n jalkauttamistyössä Turun ammattikorkeakouluun. MIT:stä lähtöisin olevan CDIO-standardin tavoitteena on tuoda insinöörikoulutukseen enemmän soveltamista, itsenäistä suunnittelua sekä käytännön toteutusta, jolloin erityisesti kehittyvät ongelmanratkaisutaidot, soveltamisen ja analysoimisen taidot. Kaikista näistä aineksista on systemaattisen kehitystyön ja kokeilujen pohjalta kehittynyt Tiedekoulun opetussuunnitelma, Tiedekoulun tuntien toteutustavat sekä pedagoginen lähestysmistapa opittavaan asiaan.
Lekolar kasvaa
Lekolar on koulujen ja päiväkotien käyttöön suunnattujen kalusteiden, pedagogisten apuvälineiden, lelujen ja sisustustarvikkeiden markkinajohtaja Pohjoismaissa. Yritys kasvaa vauhdilla paitsi Pohjoismaisesti, erityisesti Suomessa. 2018 oli Lekolarin historian ennätysvuosi Suomessa ja 2019 yritys on jo voittanut useita hienoja koulu- ja päiväkotikohteiden kalustus- ja varustuskilpailutuksia, esimerkiksi noin 550 oppilaan Vihdin Kirkonkylän Campuksen ja Ylikylän Laivakankaan noin 400 lapsen monitoimitalon.
Lekolar tarjoaa turvallisia ja laadukkaita työkaluja oppimisympäristöjen ylläpitämiseen ja kehittämiseen. Yrityksen missiona on herättää halu oppia ja antaa kaikille lapsille ja nuorille mahdollisuus menestyä.