Koko: Koko rakennuksen bruttoala on noin 30 400 brm².
Hj. Nortamon peruskoulussa, kansalaisopistossa ja musiikkiopistossa on yhteensä lähes 5000 opiskelijaa. Lisäksi kampuksen nuoriso- ja liikuntatiloissa on satoja kävijöitä.
Valmistuminen: Elokuu 2024
Arkkitehti ja sisustusarkkitehti: Verstas Arkkitehdit Oy
Lekolarin suunnittelutiimi
Elokuussa 2024 Raumalle valmistunut Karin Kampus on maakuntansa suurimpia rakennushankkeita. Kampus sijaitsee Rauman vanhankaupungin vieressä, johon uuden kampuksen puiset julkisivut sulautuvat kauniisti.
Karin kampus tarjoaa rikkaan ja innovatiivisen oppimisympäristön, joka koostuu liikunta-, vapaa-aika- ja koulukeskuksesta. Peruskoulun lisäksi kampukselta löytyy on nuorison kokoontumistilat sekä kansalaisopisto, musiikkiopisto sekä uima- ja liikuntahallit. Kampus on kokoonsa nähden selkeä ja toiminnot on sijoitettu omiin lohkoihinsa. Rakennuksen keskellä avutuu korkeuksiin kohoava pääaula, jonka kautta pääsee myös sujuvasti kulkemaan lohkosta toiseen.
HJ. Nortamon peruskoulun tiloissa kalustus on suunniteltu tukemaan oppimista, työskentelyä ja viihtyvyyttä. Tilojen kalustus on myös helposti muunneltavissa. Kampuksen kaikki kalustetut tilat on pidetty mahdollisimman kepeinä, avoimina ja avarina, näin ne tulevat hienosti rakennuksen upeaa arkkitehtuuria.